Nyt se tulee! Vihdoin viimein nollarata ja nousu kolmosluokkaan, jes! Eikun hei, mikäköhän nyt olikaan seuraava este.. Ei.. ei sinne! Ei puomia.. eikä keppejä! Voi ei.. Sinne meni se nollarata. Oma keskittyminen loppui jo radan puolivälin jälkeen ja koirakaan ei kuunnellut ohjauksia, vaikka ihan varmasti ohjasin takaakierron enkä puomille menoa. Vai ohjasinko sittenkään? Eihän tuota nyt enää voi muistaa. Jalat olivat jo ihan hapoilla, polveen sattui enkä saanut ohjauksiakaan kunnolla huudettua hengästymiseltäni. Koira kiisi monta metriä edellä, kun en pysynyt perässä. Seuraava rata on jo piakkoin ja se pitää jaksaa opetella ulkoa. Pitäisiköhän jättää välistä.. lihaksia kolottaa ja sydän hakkaa ulos rinnasta. No, ehkä teen sen seuraavan radan pois alta, kun olen kerta ilmoittautunutkin.
Agility ei ole ainoastaan koiralle fyysisesti rankka laji vaan se vaatii myös ohjaajalta monipuolista fysiikkaa. Radalla juostaan satoja metrejä kovalla vauhdilla samalla kääntyillen ja ohjaten koiraa omalla liikkeellä sekä äänellä. Lisäksi pitäisi pystyä reagoimaan koiran pieniinkin eleisiin mahdollisimman nopeasti omaa vartalon asentoa, liikettä tai äänenpainoa muuttaen. Kaiken tämän lisäksi rata tulee muistaa ulkoa ja kiinnittää huomiota ympäristöön, jotta ei juokse rata-aitaa päin tai törmäile esteisiin saatikka koiraan.
Agilityssa ohjaajan liikkeen laatu ja ajoitus ovat avainasemassa suorituksen onnistumisen sekä turvallisuuden kannalta. Ohjaajaan liikkumiseen vaikuttavat monet asiat, mutta omalta kohdalta voi pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Jaksanko juosta koko radan läpi, mikäli paras mahdollinen ohjaus sen vaatii? Pystynkö ohjaamaan koiraa selkeästi myös viimeisillä esteillä? Pystynkö reagoimaan nopeasti omalla vartalollani muuttuneisiin tilanteisiin, kuten koiran lähtöön ennalta-arvaamattomaan suuntaan? Pystynkö keskittymään koiran ohjaamiseen vai joudunko jatkuvasti pohtimaan, miten pysyn itse pystyssä? Luotanko, että pystyn tekemään ohjaukset niiden vaatimalla tavalla vai muutanko haluttua ohjausta sen vuoksi, etten usko ehtiväni oikeaan paikkaan tai pelkään etten pysty asemoimaan itseäni oikein ohjauksen aikana?
Fysiikka on hyvin monipuolinen kokonaisuus ja agilityohjaajien kirjo esimerkiksi oman harrastustaustan osalta voi olla hyvin monimuotoinen. Tämän lisäksi ohjattavat koirat ovat erilaisia – siinä, missä jollekin koiralle on tärkeää, että ohjaaja pysyy jatkuvasti lähellä, on toiselle koiralle tärkeämpää ohjauksien ajoitus ja tarkkuus. Ennen kuin ryntää suin päin treenaamaan, onkin hyvä miettiä, mikä on oma lähtötaso ja mitkä ovat omat vahvuudet sekä heikkoudet ohjaajana. Mitkä olisivat juuri ne ominaisuudet, jotka tekisivät sinusta paremman ohjaajan juuri sinun koirallesi? Tietysti kaikesta järkevällä tavalla toteutetusta harjoittelusta on yleensä hyötyä, mutta kun punainen lanka puuttuu, voi motivaation ylläpito olla vaikeaa pidemmällä tähtäimellä. Aseta siis itsellesi tavoitteita omat lähtökohtasi sekä voimavarasi huomioon ottaen ja muista, että tavoitteet on tehty saavutettaviksi ja niiden tavoittelun tulee olla suurimmaksi osaksi mielekästä. Älä siis aseta itsellesi mahdottomalta tuntuvia tavoitteita vaan ole realistinen ja onnittele itseäsi jokaisesta pienestäkin saavutuksesta!
Agilityohjaajan fysiikan osa-alueet
Käytännössä agilityohjaajan fysiikka koostuu tismalleen samoista osa-alueista kuin vaikkapa huippu-urheilijan. Tällaisia osa-alueita ovat esimerkiksi kestävyys, nopeus, koordinaatio sekä tasapaino. Riittävät peruskestävyysominaisuudet takaavat kropallesi mahdollisuuden suoriutua kovemmasta harjoittelusta ja siitä palautumisesta. Tämänkin vuoksi on tärkeää tiedostaa omat vahvuudet sekä heikkoudet ohjaajana – mikäli kestävyys on jo valmiiksi hyvällä tasolla esimerkiksi muiden harrastusten ansiosta, voi lähteä nopeammin rakentamaan sen päälle vaikkapa räjähtävää voimantuottoa. Toisaalta taas, mikäli kestävyyspohjaa ei juuri ole, voi joutua ojasta allikkoon harjoittelemalla liian kovaa.
Peruskestävyys auttaa suoriutumaan sekä radalla että sen ulkopuolella. Kilpailupäivänä siitä on hyötyä radan aikana ja ratojen välillä, jolloin myös ohjaajan tulee palautua edellisestä suorituksesta ja pystyä fokusoitumaan tulevaan rataan. Kilpailujen välissä riittävä kestävyys auttaa puolestaan palautumaan kilpailupäivän henkisestä ja fyysisestä kuormituksesta, mutta sen avulla myös arki on helpompaa ja elimistösi sietää esimerkiksi muun elämän sekä harjoittelun aiheuttamaa stressiä paremmin. Kestävyyttä voi treenata määrällisesti melko paljon, kunhan harjoittelu on järkevästi toteutettua ja riittävän matalatehoista. Agilityohjaajan kestävyysharjoittelu voi koostua esimerkiksi pyöräilystä, uinnista, voimaharjoittelusta kotona tai kuntosalilla, juoksulenkeistä ja reippaista kävelylenkeistä metsässä.
Peruskestävyyden harjoittelu ei ole monimutkaista, mutta kannattaa huomioida, että senkin harjoitteleminen kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja pelkän kuntoharjoittelun lisäksi siihen sisältyy myös perusvoimaharjoittelu (esimerkiksi lihaskuntoharjoittelu kotioloissa tai voimaharjoittelu kuntosalilla). Peruskestävyysharjoittelua on hyvä pitää mukana läpi vuoden, sillä se toimii myös huoltavana harjoitteluna muun harjoittelun ohessa ja sitä on helppo toteuttaa koiran kanssa yhdessä. Peruskestävyydelle riittävää tasoa on mahdoton määritellä, mutta mikäli huomaat ettet palaudu muusta harjoittelusta tai muun elämän kuormituksesta, on todennäköisesti hyvä keskittyä peruskunnon kohentamiseen matalatehoisen harjoittelun kautta.
Kestävyyden lisäksi tasapaino ja koordinaatio ovat itsessään merkittäviä kehityskohteita monelle agilityohjaajalle, mutta ne auttavat myös juoksunopeuden kehittämisessä. Tasapainon avulla asentoa tukevat lihakset työskentelevät oikea-aikaisesti ja mahdollistavat varsinaisten voimantuottolihasten työskentelyn optimaalisissa kulmissa. Voit miettiä tätä esimerkiksi suunnanmuutoksen kautta, jossa sinun tulee saada massa eli itsesi ensin hidastumaan, pysähtymään ja sitten liikkumaan räjähtävästi toiseen suuntaan yhden tukipisteen eli maassa olevan jalkasi varassa. Mikäli sinulla on ongelmia pysyä yhden jalan varassa paikoillasi, miten luulet käyvän, kun koko vartalosi massa tulee täydestä vauhdista jalkasi päälle? Agilityssa itsessään korostuu dynaaminen tasapaino, mutta etenkin alkuvaiheessa myös staattisen tasapainon harjoittaminen on tärkeää, jotta asentoa tukevat lihakset ja niiden hermotus saadaan aktivoitua eli pohja dynaamisen tasapainon harjoittamiselle on kunnossa. Näin voidaan välttyä ns. turhilta loukkaantumisilta ja rasitusvammoilta.
Agilityssa ohjaajan nopeusominaisuudet korostuvat nopean koiran kanssa, mutta niiden kehittämisestä ei ole haittaa minkään koiran ohjauksessa. Nopeusominaisuuksiin kuuluvat suora juoksunopeus lyhyellä sekä pitkällä matkalla, räjähtävät liikkeellelähdöt, suunnanmuutokset sekä myös esimerkiksi reaktionopeus eli se, kuinka nopeasti pystyt reagoimaan ulkoiseen ärsykkeeseen (agilityssa useimmiten koiraasi). Puhtaan maksiminopeuden kehittämisessä korostuu maksimaaliset spurtit, sillä yleisesti se ominaisuus kehittyy, jota harjoitetaan. Tällaisia maksimispurtteja tulee tehtyä yllättävän harvoin täydellä teholla ja nimenomaan täydellä teholla eli niin sanotusti ”all out”. Tähän voidaan monella tarvita ulkoinen ärsyke, kuten kaveri, jota vastaan kilpailla. Agilityssa ei välttämättä kaikkia koiria ohjatessa tarvitse käyttää omaa maksimaalista juoksunopeutta, mutta kannattaa miettiä asiaa siltä kantilta, että kehittäessäsi maksiminopeuttasi, joudut ohjatessasi käyttämään nopeusreservistäsi pienemmän osuuden matkasta x suoriutumiseen tietyssä ajassa. Kun et joudu suorittamaan asioita maksiminopeudessa, säästät lihaksistoasi sekä pystyt tekemään ohjaukset tarkemmin – ajatuksesta saa kiinni, kun mietit omaa ohjaustarkkuuttasi hölkkävauhdissa vs. maksimaalisessa juoksuvauhdissa. Kummassa pystyt todennäköisemmin ohjaamaan tarkemmin?
Maksimaalisen juoksunopeuden lisäksi suunnanmuutosnopeus on erittäin tärkeä ominaisuus agilityohjauksessa. Suunnanmuutosnopeutta voi harjoittaa yhdessä maksimaalisen juoksunopeuden kanssa, mutta harjoittelu kannattaa aloittaa hitaammilla nopeuksilla, liikkeen hallintaa korostaen. Näin kroppasi oppii käyttämään suunnanmuutokseen oikeita lihaksia ja aktivoimaan ne oikeassa järjestyksessä, jolloin kovemmasta vauhdista tehtävät suunnanmuutokset ovat turvallisempia ja tehokkaampia. Suunnanmuutoksia kannattaa harjoitella monipuolisesti eri tavoin ja eri suuntiin, jolloin pystyt myös agilityssa reagoimaan yllättäviin tilanteisiin kaikilla kehon osillasi tilanteen vaatimalla tavalla.
Oikeanlaiseen ja nopeaan reagoimiseen kannattaa ottaa avuksi suunnanmuutosharjoittelun lisäksi myös reaktionopeusharjoittelu. Se antaa sinulle mahdollisuuden toteuttaa haluttu suunnanmuutos mahdollisimman nopeasti ulkoisen ärsykkeen, eli todennäköisesti koiran, antaessa siihen signaalin. Kun koirasi ottaa ensimmäisen askeleen kohti väärää estettä, voi olla sekunnin kymmenesosista kiinni, ehditkö reagoimaan riittävän nopeasti ja selkeästi, jotta koira pystyy muuttamaan omaa kohdettaan ja suorittamaan halutun esteen. Reaktionopeuden harjoitteleminen voi olla hankalaa yksin, mutta esimerkiksi agilitykentällä kaverin kanssa toteutettu harjoittelu on yleensä paitsi haastavaa, myös hauskaa. Reaktionopeutta voi harjoitella esimerkiksi spurteilla eri suuntiin niin, että spurtti toteutetaan vasta, kun saadaan ulkoinen signaali, kuten äänimerkki tai lähettäjän käden heilautus. Lisäksi voit harjoitella esimerkiksi haluamaasi ohjauskuviota niin, että toteutat sen suorasta juoksusta mahdollisimman nopeasti kaverin antaessa ääni- tai liikesignaalin. Näin saat samalla myös reaktionopeusharjoittelusta suoran siirtovaikutuksen agilitykentälle ja voit todennäköisesti jatkossa toteuttaa saman ohjauksen koirallesi nopeammin sekä automaattisemmin kuin aikaisemmin.
Miksi harjoitella?
Agilityssa ohjaajan fysiikalla ei ole vaikutusta suoritukseen ainoastaan juoksunopeuden tai liikkeen laadun, vaan myös ohjaajan päätöksenteon näkökulmasta. Elimistön kokiessa happivajausta ja aivojen hapensaannin heikentyessä, päätöksenteko voi hämärtyä ja hidastua. Tällöin ohjaaja saattaa helposti yliarvioida sekä omat että koiransa kyvyt ja valita ohjauksista epävarmemman ja nopeamman ohjauksen aikaisemmin pohtimansa turvallisen ja lähes yhtä nopean sijaan. Riittävän ja oikeanlaisen kunto- sekä voimareservin kasaaminen auttaa siis vammojen ennaltaehkäisyn lisäksi ylläpitämään suoritus- sekä päätöksentekokyvyn optimaalisena ratojen aikana koko kilpailupäivän ajan.
Olen kehittänyt avuksesi 10 kerran agilityohjaajille tarkoitetun fysiikkakurssin, jonka tavoitteena on luoda hyvän voimakestävyyspohjan kautta resurssit kehittää juuri sinun fysiikkasi seuraavalle tasolle. Ohjelma on kehitetty perusterveille ihmisille ja sen toteutuksen voi käyttää myös enemmän kuin 10 viikkoa. Tärkeää on edetä ohjelmassa seuraavaan harjoitukseen vasta, kun kokee olevansa siihen valmis. Kurssin alussa keskitymme tasapaino-, liikkuvuus- ja voimaharjoitteluun ja ohjelman loppupuolella lähdemme jalostamaan näitä ominaisuuksia nopeus- ja räjähtävyysharjoittelun kautta agilitykentälle. Mikäli sinua siis kiinnostaa oman fysiikkasi kehittäminen, lähde mukaan ja voit oman kokemuksen kautta huomata paremman fysiikan hyödyt agilitykentällä. Ohjelmassa ei käydä läpi kestävyysharjoittelua, joten huomioithan harjoittelussasi myös oman peruskestävyyden riittävyyden ja sen treenaamisen.
Kun fysiikkasi kehittyy, huomaat tekeväsi nopeampia ja järkevämpiä ratkaisuja radalla kerta toisensa jälkeen. Harjoittelulla on myös psyykkinen vaikutus kaikkien muiden liikunnasta saatavien hyötyjen lisäksi – kun tiedät tehneesi omalta osaltasi kaikkesi onnistuneiden suoritusten eteen, on sinulla enemmän itseluottamusta lähteä radalle tekemään paras mahdollinen suoritus, sillä ainakaan se ei ole valmistautumisesta kiinni! Enää nollarata ei jää kiinni siitä, jaksatko ohjata selkeästi radan loppuun asti eikä kilpailupäivää tarvitse vetää puolivaloilla oman jaksamisen äärirajoilla. Kehitä fysiikkaasi niin saat varmasti agilitystä vielä paljon enemmän kuin mitä se jo nyt sinulle antaa!
Kirjoittaja on Sanna Saarinen, fysioterapeutti, joka pelaa jalkapalloa Naisten Kansallisessa liigassa.